maanantai 22. elokuuta 2011

Hyvää tuunailupäivää

Kotona räkäillessä ainakin meikäläiseen iskee pahanlaatuinen tekemättömyysmasis. Käsillä tekemisen sanotaan olevan terveellistä ja parantavan ahditusta ja masennusta, joten ryhdyin toimeen. Vähän ketjua, työkaluja ja aikaa, niin laukku sai uuden kantohihnan. Älkää nyt yhtään siellä naurako tekeleilleni! Tää vaati puhdasta taitoa. Vähän niinku Juhlamokkakin.
Koska idearikkauteni ja taitoni eivät lopu ihan lyhyeen (!!) laitoin laukkuun vielä ylimääräisen ketjunpalasen, jolloin siitä tuli ällistyttävän mullistuttavan fantastinen. 

Eilinen piti sisällään niistämistä, kirppiksiä sekä toteamuksen, jonka mukaan mun täytyisi käydä Iso Roballa useamminkin. 

Mäkin juustolta ja euron maksavalta puolen litran limpalta ei voi välttyä, jos lähistöllä näkyy iso M. 

Kirppis-saalis jäi vähäiseksi. Kotiutin Fidasta vain ja ainoastaan vyön sekä kaksi lehteä, joita en kehtaa ostaa kaupasta, haha. Onko ok, että 22-vuotias ihminen lukee Demia ja Miss Mixiä?! :D

Kävin myös H&M:ssä sovittamassa paria henkarilla kivalta näyttänyttä takkia. Sitä ne eivät olleet päällä.
Pitsinen oli ryhditön ja supermummoisa ja toinen puolestaan liian iso ja olkatoppauksineen liiankin ryhdikäs. 

Kohta pitäisi selviytyä asuntonäyttöön ja mielellään myös löytää se asunto, eikä vaan pyöriä sen näyttötalon ympärillä ja ihmetellä, että missässe talo olikaan. Tuota harrastimme silloin viime näyttöön mennessämme. Siihen näyttöön, johon ei ikinä löydetty. :D Toivottakaa onnea, että tällä kertaa onnistuttaisiin ehtimään edes paikan päälle!

-Ansku

5 kommenttia:

Kiira kirjoitti...

haa mäkin häpeilen demin yms. lukemista, mut onneks ne yleensä löytyy turvallisesta piilopaikasta kotikotoa, pikkusiskon kokoelmista ;-)

Unknown kirjoitti...

ihana toi sulkakoru :)))

♥ leave-world.blogspot.com

Ansku kirjoitti...

Kiira: OO, mahtavaa! Mäki tarveisin pikkusiskon :D

Minttu: Kiitos!:D

Derya: Kiitosta vaan, ihan itte tein! haha

Anonyymi kirjoitti...

sä oot niin ällistyttävän mullistuttavan ihana :) parhaimpia blogeja ikinä! sisältö ihan parasta ja jutut vaihtelee mukavasti ja muutenkin olet niin helvetin hauska et on mukava lukea vaikka tekstiäkin riittää välillä! ässä<3

Ansku kirjoitti...

Anonyymi: Hei mä tykkään susta! Säkin oot ällistyttävän mullistuttavan ihana. :-)<3 Hehheh juu no mutta kai mä kiitän ihanasta kommentista, hii haa.