sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kirjoittamisen vaikeus

Jotta kaikille olisi selvää mitä tein aamulla, kerron sen toistamiseen. Valtterissa vierailin. Rakastan sitä paikkaa, vaikka siellä saakin väistellä just siihen sun ja koko kirppiksen kivoimman vaatteen väliin änkeviä ulkomaalaismiehiä, kuulla myyjien suusta mitä hurjimpia hintapyyntöjä ja olla varuillaan lompakkonsa kanssa.
Silti tykkään koko sen paikan fiiliksestä.
Höpöttelen myyjille ja ravaan 23 kertaa joka pöytärivin ohi.
Ensi kerralla voisin ehkä uskaltautua siihen kuppilanurkkaukseenkin, ken tietää.
Parasta on tietenkin edulliset vaatteet ja asusteet, joita sieltä löytää. Aamun ostos-saldon esittelen varmaankin ensi viikon puolella.

Nyt eiliseen. Kävimme tuttuun tapaamme ruokakaupassa. Tarkemmin ottaen Kampin Lidlissä, jos se nyt jotakuta kiinnostaa. En kyllä usko. Mulla oli päällä kanuunasta ostetut shortsit, jotka kiristi istuessa reisistä. Onneksi kaupassa ollaan yleensä pääosin pystyasennossa poikkeustapauksia lukuunottamatta. Silti, reidet, kaventukaa!

(Kirjoitanpa sekavasti. Normaali bloggaaja oli todennäköisesti kirjoittanut edellisen kappaleen tyyliin " Eilisellä kauppareissulla päälläni oli uudet Kanuunasta ostetut shortsit". Piste. Mä en vaan osaa kirjoittaa noin yksinkertaisesti. Se on mulle vaikeaa. Terveisin muutenkin sekava tyyppi. )


Anskun tyylivinkki: Ponnari ranteessa on kaiken aa ja oo.



Kaikki vaatteet - Kirppis
Laukku, hattu ja kynsilakka - H&M
Kengät - Aleksi13





Oli joku jännä skedetapahtuma

Meillä (tai siis pikemminkin mulla) oli suunnitelmissa lähteä tänään viemään Teemun pikkusiskolle synttärilahjaa. Aina väsynyt avopuolisoni kuitenkin ilmoitti, ettei jaksa tänään. No samperi.
Mulla kun on tuossa kukkamekko ja asusteet valittuna. Valmiiksi mietittyä vaatetusta on pakko päästä käyttämään, joten luulenpa, että meidän täytyy käydä terassilla, jätskillä, salaatilla tai kenties noilla kaikilla, että pääsen käyttämään sitä. Vahvin ehdokas lienee ensimmäinen. Täytyy kuitenkin muistaa, että huomenna on taas työpäivä. Tuntuu hassulta mennä töihin neljän viikon jälkeen. :-)

-Ansku

9 kommenttia:

kinaolivia kirjoitti...

Tosi kiva asu :)

Ansku kirjoitti...

kiitokiitoos

Anonyymi kirjoitti...

Jos noin kivoja vaatteita löytyy kirpparilta, ilm. valtterista?! , niin mun on ihan PAKKO päästä sinne :-D

_E

Hanna kirjoitti...

Kiva asu! Täytyy joskus itsekin käydä Valtterissa, kun sä tunnut löytävän sieltä aina kaikkea kivaa!

Anonyymi kirjoitti...

Ah ja voih! Ihastuin sun kenkiin! Näyttää ihan mielettömän hyviltä, samoin kuin koko asu! :) Ps. Noi kengät saa lahjoittaa mulle ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mie vierailin kans valtterissa, ja olin ehkä näkevinänikin sut!

Minna Cest kirjoitti...

Mä voisn vihdoinkin raahautua sinne Valtteriin myymään..ehkä parin viikon sisällä. ehkä jo tänä viikonloppuna ? :D t. kokonainen (ylimääräinen) huone täynnä käyttämättömiä vaatteita :-D

Elinakui kirjoitti...

Ärsyttää, kun Valtteri on niiin kaukana eikä Tampereella oo mittää samanlaista mestaa missä vois myydä omia vaatteita :-D Niitä kun ihan kiitettävästi tuolta kaapin pohjalta voisi löytyä -heh.

Pst. Vinkki: jos lahkeet kiristää liikaa, niin tee pieni halkio kummankin puntin sivusaumaan ja olo helpottuu ;)

Ansku kirjoitti...

Jepa ja Epa: Hee ;D Kyllä suosittelen Valtteria lämpimästi. Tän asun vaatteet on kyllä muualta, paitsi takki valtsusta kyl!

Hanna: Kyllä kannattaa ! :)

Anonyymi: Jei hei ei! Mäki rakastan niitä :D Kiitos paljon. :-)

Miramekko: Voi ei..oon aina niin räjähtäny siellä ollessani :D

Minna Cest: OOOOOOOOOOOOOOOO kerro sit millon meet! Oon siellä :D Aika kreisiltä (mut hyvältä) kuulostaa, hoho

Elina: Eikö oikeesti ole? Mut voithan viedä itsepalvelu kirpparille juttujas? : ) Kiitos vinkistä, aika näppärää