torstai 2. kesäkuuta 2011

Suomenlinna

Hiphei. Vihdoin koitti päivä, jolloin kaksi maalaistolloakin saivat nähdä kauppatorin ja suomenlinnan hienouden. Pakko kai se on myöntää, etten ikinä ole käynyt Suomenlinnassa. Mulla ei ole ollut mitään hajua siitä, että siella on ok pelailla, ottaa arskaa ja mikä tärkeintä, ryypätä ja "rellestää". 
Jostain syystä mielikuvat paikasta olivat samanlaiset, kuin Mustion linnasta johon mutsi mut pienenä raahasi. Historiaa ja muuta tylsää. Just sitä hillittyä ympärilleen katselua ja oppaan kertomuksia linnan menneistä vuosista. Kyllä siinä vaiheessa hyppäisi mielummin pää edellä tyhjään, tai miksei täyteenkin kaivoon. Nyt oli erilaista. 

Tiedättekö Petanque (vai miten se kirjoitetaan?)pelissä sen pienen puisen kuulan, joka heitetään pelin alussa 6-10 metrin päähän. Noo sen heitettyämme saatiin havahtua siihen, että ei jumalauta, mitä just tapahtui?! No lokki otti nokkaansa sen pallon ja sehän sitten lähti. Palloa ei ankarista etsinnöistä huolimatta löytyntyt, mutta värvättiin puupallon sijaiseksi roskilla päällystetty kivi. Ja homma toimii! :D

Melkein kaikki kuvat eiliseltä reissulta. 

Mä alan katsomaan telkkaria ja menen parantelemaan haavaa, jonka sain eilen. En tykkää!  Oon näin :---(

-Ansku

18 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Mulla on tosi pitkään ollu tarkotus mennä käymään Suomenlinnassa ku poikakaverikaan ei oo koskaan siellä käyny mutta aina tullu joku este, esim. "nyt tuulee liikaa". :DD

Anonyymi kirjoitti...

menittekste lautalle sinne linnaan?:) eiks se oo perus seutulipun hintanen vai miten se menee? poikaystävä oli kovin varma et sinne kannattaa mennä autolla koska se maksaa vaan 40€. en tiiä mistä tietonsa hankki....

Sirpa kirjoitti...

ihanat kuvat! En muista millon olisin käyny suomenlinnas :)

Anni kirjoitti...

Vihreä matkatar !! Ihan mahtava menopeli ::) Itellä mutsin vanha ja hyvin toimii..... Sama kuin kuvassa mutta paaaaljon kuluneempi. Hehe.

Ansku kirjoitti...

Lotta: Siellä taitaa tuulla AINA. Ja PALJON :D eli kovaaaa!

Anonyymi: Joo kauppatorilta lähtee se lautta millä pääsee kausilipulla tai sit normilipulla. Me mentiin siis ihan Hkin sisäsellä eli se on sama asia kun vaikka dösä tai ratikka :D Öö voit heti kumota poikaystäväs sepustuksen siitä, miten sinne kannattaa mennä autolla :D heha

Sirpa: Kiitti, se on toosi kiva!

Anni: Haha joo, tollaset pyörät on söpöjä :p

Johanna kirjoitti...

Vitsi toi vaalee kukkahame, oon kuolannu tota iäisyydet ja luopunu toivosta kun en ite osais käyttää. Ihanaa, että sulle se sopii noin hyvin! :-)

Ansku kirjoitti...

Noo hiitsit, kiitos hurjasti! :-)

Heidi kirjoitti...

Kuvat herättivät mielenkiinnon. Sait musta lukijan :)

Ansku kirjoitti...

Kiva kuulla, kiitos :--)

Villiina kirjoitti...

Voi ei, voi ei, voi ei! Suomenlinna on niin mun lempipaikka kesällä! Oon toitottanut koko talven tolle miehelle, et ens kesällä on sit PAKKO mennä ainakin suomenlinnaan piknikille ja muumimaailmaan rellestämään. Ja ihan vaan koska ne on niin parhaita. :D

Anonyymi kirjoitti...

mäki tahon mansikoita :(

Anonyymi kirjoitti...

mistä toi kukkahame on?:)

Dodi kirjoitti...

Ihana hame!! :)

Essi kirjoitti...

ihania kuvia!:) sulla on muutenkin tosi kivan olonen blogi..

Ansku kirjoitti...

Villiina: Joo eiköhän se mies lähde, kun vaan selität sille miten kiva paikka se on. Teemu ainakin oli mun lisäksi luullut, että se olis tosi tylsä paikka, mutta ei ollu. ;>
Niinpä! Ja puuhamaahan kanssa!

Minna: Noi oli pahoja!! :D Alepasta sai ton rasian hintaan 1,50 niin oli pakko ostaa..

Dodi: Kiitti! Määkin tykkään tuosta printistä :--)


Anonyymi: Toi on kirpparilta, mutta alunperin H&M Divided :)

Essi: Kiitti ja kiva kuulla ! Hii :p

Anna kirjoitti...

Kaunis Ansku ja ihania fiivistelykuvia!♥

Ansku kirjoitti...

Hihhih kiitos<3

kinaolivia kirjoitti...

Iiihana kukkahame!! Mistä se on? :)