keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Sunnuntai @ meilkein mbarin terassi

Sunnuntai ei kuulu meikäläisen lempparipäiviin. Hyi oksennus. Viime sunnuntaina olin kuitenkin unohtanut mikä viikonpäivä olikaan kyseessä ja annoin palaa kuin lauantaina konsanaan. Tämähän johtui siis siitä, että mulla alkoi loma. Maanantai oli ensimmäinen lomapäivä ja Tiiistaina tuli soitto, että vositko tulla takaisin töihin. No, en tosiaan ollut kovin innoissani tarjouksesta, mutta raahauduin viimeisillä voimillani täksi aamuksi töihin. Ihan vain siksi, etten osaa sanoa ei. Tässä ollaan nyt siinä jamassa, että vielä huominen ja perjantai tehdään töitä ja sitten aletaan taas lomailemaan. Onneksi lupasivat töistä, etteivät soita enää. Paree olis ollakin soittamatta. Siinä ei muuten hyvä heilu. :D

Sunnuntaina pyörittiin puistoissa Oiva skumpan ja halpis-siiderin voimin.

 Ihan 22 vuotiaan käytöstä otattaa itsestään ällöjä kuvia
Sitten Lauri Tähkä ilmettä kehiin! Sori fanit :D
Näihin ilmeisiin, näihin tunnelmiin ja suunnaksi mbar, joka oli muuten  täynnä..
Eihän me edes terassille tungettu, vaan jäätiin tuohon "kellotorniin" vai miksikä tuota sanotaan? :D Hölmöstä asusta ja turhan suurista kengistä lisää kuvia alempana.

Tänään töistä tullessani sain ihmeekseni kohdata kohteliaan teinipojan. Voi kyllä, eikö kuulostakin uskomattomalta?
Yleensähän on niin, että jos satun bussipysäkille 14vee teinipojan kanssa, tunkee tämä mun ohitse bussiin vaikka väkisin. Vaikka MINÄ olisin ollu siinä pysäkillä ensin. Mun mielestä on ihan pöyristyttävää, ettei itseään vanhemmalle ja vielä naispuoliselle henkilölle anneta tietä. (Musta tulee maailman vittumaisin mummeli tätä menoa)
Onhan se siistiä olla ensimmäinen bussiin astuja ja etuilla tämmöstä 14-vuotiaan mittapuulla ehkä n. 30vee kääkkä-Anskua! Eeen kestä.
Odotin kohtaavani tänään samaisen tuon ylläolevan tilanteen, mutta sitten homma kääntyi päälaelleen ja poika jäi sivuun odottamaan, kunnes astuin dösään. Hieno poika! :D Mun oli pakko jakaa tää elämääkin tärkeämpi asia teidän kanssa, koska arvostan tollasta vanhan ajan peruskohteliaisuutta (jota näkee valitettavan harvoin) niin paljon.


Nyt taloyhtiön grillikemuihin pihalle! Hei, siellä voi olla ihan kivaa. :D Epäilen kyllä..

-Ansku

9 kommenttia:

Jasmine N kirjoitti...

Ihanat kengät! Ja nauroin pikkasen tolle Lauri Tähkä ilmeelle :DD

Maarit kirjoitti...

Eh, vaikken poika olekkaan niin tavaks on jäänny pidellä ovia auki vanhemmille ihmisille jos tiiän et ne on samaa paikkaa tulossa ja päästää vanhemmat ihmiset ensin bussiin:-D Tiedä pitäisikö tästä olla ylpeä vai mitä?

Anonyymi kirjoitti...

Missä oot töissä? :)

Anonyymi kirjoitti...

Mistä tuo mekko on? :) ihanan hulmuava

ansqu kirjoitti...

Toi laukku näyttää kivalta. Itelleki pitäis hommata joku vähän isompi laukku. :)

Anonyymi kirjoitti...

Miten sä aina onnistut löytämään noita rakkaus kenkiä....!? Ihana taasnämä näissä kuvissa :--) sievä tyttönen,niin pirtee!!

Ansku kirjoitti...

Jasmine.: :--D Kiitokiitos

Maarit: Niii sitä kuuluuki tehä! :-)

Anonyymi: Kirkkonummella sellasen papparaisen kotona :D

Anonyymi: Mekko onpi vissiin hhooämmästä!

ansqu: Mä ostin ton hietsusta 3 eurolla. : ) Miesten laukku, mutta sooou

Jepa ja Epa: Hahah no kiitosta :D En yhtää tiiä mistä ne kengät tuleee. Kaupasta luulisin !

sonjai kirjoitti...

ylikivat noi käsikorut! 8)

Ansku kirjoitti...

Siii eiku kiitos! :)