sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kirppispäivä vol. 8670


Olipa taas mahtava veto vetää paksu neule päälle tänään. Oletin, että ulkona olis sellaset 5 astetta lämmintä, mutta heti ulos päästyäni totesin, että se oliki 25. Noo, neuleella mentiin ja suunnattiin kirppiksille. Ensin Lauttasaaren Oranssitorille ja sieltä Kaivarin Kanuunaan. Kanuunasta löytyi seuraavanlaista

Zaran farkkupaita 5e

Kynttilänjalat 1,5e kpl ja Olivia lehti 20 snt

Täydellisen pituisilla lahkeilla (!! uskomatonta) varustetut Ginan farkut 4e

Päällä oli ihan perusjuttuja. Muutaman (no aika monen) mummon mielestä jalassani olleet kengät eivät tainneet lukeutua perusjuttuihin, kun niin pitkiä katseita keräsivät. Joku vanha rouva jaksoi pällistellä niitä melkein minuutin ajan. :D Mummot on hassuja.

Ja taas sitä räppäillään

Omaan ilmeisen mukavan miehen kun se suostuu kiertelemään kirppareita turhasta roinasta innostuvan tyttöystävänsä kanssa. :D 
Oli ihana päivä. Seuraavaksi lähden käsittelemään uuden mustan kirpparilta löytyneen viittani nukanpoistajalla. Se on muuten ehdottomasti yksi mahtavimmista keksinnöistä ikinä. Toisaalta sen olemassaolo on huono juttu, sillä se saa mut ostelemaan astetta huonokuntoisempaakin kamaa kirppareilta. Niin ja aikaansaa jännitteitä mun ja Teemun välillä. Sen mielestä mulla on jo tarpeeksi vaatteita. En kyllä ymmärrä?
Mutta kun en vain voinut jättää mustaa viittaa ostamatta, sillä se on juuri sellainen yksinkertainen(juujuu, selityksiä selityksiä), muttei tylsä talvitakki. Laitan kuvaa siitä myöhemmin.

Ainiin! Ajattelin muuten laittaa huutonettiin muutaman talvitakin ja kengät kunhan ehdin. Täytyisi vain käydä noutamassa pari takkia Nummelan kotikotoa. Saa nähdä koska ehditään sinne! 
Mutta, ollaanko siellä kiinnostuneita vaatteista ja kengistä vai varaanko suoraan kirppispöydän ? 

-Ansku

18 kommenttia:

elsa kirjoitti...

Ehdottomasti ollaan kiinnostuneita et laita mielellään huuto.nettiin tai blogikirppikselle vaatteita myyntiin!:)

diamond girl kirjoitti...

ihania ostoksia ja varsinkin tuo kaulassa oleva koru on upea, mistä se on? :)

http://diamondgirl-janika.blogspot.com/

Katja kirjoitti...

Ootko asunu Nummelassa :o ? kuinka siistiä.

Anonyymi kirjoitti...

Pistä ihmeessä ensin meille niitä takkeja näytille, minua ainakin kiinnostaa! :) Ja ahkerasti tätä seurailen!

Tanja kirjoitti...

Aivan ihanat kengät! Itsekkin nuita nellyllä ihastelin! :) Muutenkin kivannäköinen asu!

http://todellajossain.blogspot.com/

Mirre kirjoitti...

Toi on oikeasti aika harvinaista herkkua että saat raahattua poikaystäväsi mukaan kirppikselle. Itse jos saan vinguttua kyydin kirpparille, poikaystävä toteaa pihassa "mä venaan autossa". Yritä siinä sitten ajan kanssa rauhassa katella kun tiedostat kuitenkin että toinen vaan jumittaa kyllästyneenä autossa.. plääh :D

kinaolivia kirjoitti...

Ihana asu ! :)

Ansku kirjoitti...

elsa: No kiva kuulla :)

diamond girl: Glitteristä aikoinaan ostettu, kiitos! :-)

Katja: Joo, tyyliin koko elämäni :D Enää en kyllä palaa sinne, paitsi vanhana ehkä ;>

Tanja: kiitoskiitos paljon :>

Mirette: Tiedän! Ja arvostan sitä tosi paljon,että toi jaksaa :p Ymmärrän tuskasi, mäkään en voi olla rauhassa jos tiedän jonkun odottavan.

karoliina: täänks :-)!

Anonyymi kirjoitti...

Anskuu mä niin haluun ton sun laukun!!! tänne se!!

Ansku kirjoitti...

No tules hakemaa :D Unohan sen myös noin jokatoinen päivä minne sattuu, esim dösään, että niistä kandee bongailla! Vinkkinä vaan :-)

Lali kirjoitti...

Lovely pictures and a beautiful outfit.°°

Ansku kirjoitti...

Thanks a lot<: !

Hennaruusu kirjoitti...

Vau mitkä korkkarit !!!! Oon kateellinen ! :)

Oona kirjoitti...

"Mirette sanoi...
Toi on oikeasti aika harvinaista herkkua että saat raahattua poikaystäväsi mukaan kirppikselle. Itse jos saan vinguttua kyydin kirpparille, poikaystävä toteaa pihassa "mä venaan autossa". Yritä siinä sitten ajan kanssa rauhassa katella kun tiedostat kuitenkin että toinen vaan jumittaa kyllästyneenä autossa.. plääh :D"

Mä NIIN komppaan!!! :DD


Ja hei epistä, että sulla on tollanen hyvä hovikuvaaja joka hoitaa hommansa hyvin :DD

ps.kengät on ihqut :D

Anonyymi kirjoitti...

Laita johonki kuvaan nuo gina tricotin 4€ farkut =)) Miten sulla on aikaa käydä kaupungilla vaikka oot töisä ??

Ansku kirjoitti...

hennäv: Elää olee :-) Kiitos

Oona: Haha, kiitos :D Joo mä oon aika tyytyväinen Teemuun kanssa :--) Hihi

Anonyymi: Laitetaan! Mitäää xDD Oliks toi kysymys joku läppä :D hehah

Ansku kirjoitti...

Niin siis hmm. Mähän olen 24h/vrk töissä? :D Multa tais mennä jotaki ohi nyt

Anonyymi kirjoitti...

Ei ollut läppä, siis ite oon poika, ja voisin heti vaikka tehdä blogin ja laittaa sinne kuvia omista vaaatteistani, mutta ei ole aikaa :(