lauantai 17. syyskuuta 2011

Nahkapöksyt ja Stockan salaatti

Jaksoin säkällä nousta aamulla Valtteriin. Oli rankkaa, mutta kyllä kannatti! Ostoksia esittelen sitten kun jaksan niitä kuvailla.
Nyt pari kuvaa Torstailta, kun käytiin ihanan Uinoliinin kanssa Kanuunassa ja Stockalla salaateilla.<3
Ihanaa, kun on joku jonka kanssa voi puhua korkkareista ja haistella nahkaisia juttuja kaupoissa, haha. Onneksi mentiin salaateille, sillä mun viime päivien ruoanhakureissujen määränpäänä on liian usein ollut Mäkki tai Hese. HYI MINNUU.

Noutoruoka on muuttoa tekevän ihmisen kaveri

Siinä se nyt tilaa meille hissiä.

Ennen Uunon näkemistä pyörähdin Aleksin H&M:ssä ostamassa muutaman tarpeellisen ja ei niin tarpeellisen asian

Jes! "nahkapökät", jotka ei tunnu kamalalta jalassa. Löytyihän ne! :D Kokeilin Cubuksessa (avajaispäviänä, huh) vastaavanlaisia sukkisten päälle, mutta ne eivät halunneet jostain syystä mennä polvista enää ylöspäin vaikka koko oli lapun mukaan oikea. Täten päätin, että kun ne kerran siellä Cubuksessa varta vasta yrittää saada meikäläiselle lihavan olon en osta sieltä mitään :D Onneksi H&M ei pettänyt samalla tavalla.


Kanuunasta ostin vain Uinon bongaamat vaahtokarkkikipot. Söpöt, sanoisin!

Nyt laitetaan nokat ja muut osat kohti Ikeaa (TAAS :D). Tää toivottaa hyvät viikonloput sinnekin!

-Ansku

21 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Hah, ryökäle, veit just mun nenän edestä ne harmaat niittikorkkarit tänään valtterissä! ;) Jos edes ostit ne, en jäänyt katsomaan ku harmitti niin :D Kiva blögi sulla :)

With A Silver Lining kirjoitti...

aivan ihanaihanaihana blogi :)

Ansku kirjoitti...

Laura: Mitä oikeesti?! :D Sori! Se myyjä sanoi, että moni oli katellu niitä, muttei ostanu. Ma ei ummarra :o Kävin siinä aikasemmin kattomassa niitä ja sitten kun tuli uudestaan sinne ulkopöydille niin huomasin että JESSS ne on vielä täällä ja nappasin äkkiä :p

Ansku kirjoitti...

Vivian: Aivan ihanaihana kommentti <3 Kiitostaaa! :-)

Jasmin kirjoitti...

Oi ihanat noi vaahtokarkkikupot! Tollaset haluisin! :)
ps. tykkään tosi paljon sun blogistas ;)

http://jasminsmemoirs.blogspot.com/

Ansku kirjoitti...

Juu ne oli halvatkin :p Hih, kiitos paljon!:-)

Anonyymi kirjoitti...

Cubuksella on oikeasti tosi kummalliset ne koot, ainakin housuissa! Mä jouduin ottamaan kaks kokoa isommat housut kuin normisti. Se vähän nakersi :-D

Anonyymi kirjoitti...

must sun blogis on nii ihana ja rakastan ko päivität yleensä joka päivä ! :)

Oona kirjoitti...

näinpäs sut tänään valtterissa ;) olit siinä yhessä pöydässä iahn mun vieres hihi ;D

Ansku kirjoitti...

Apua! Ei mua saa nähdä siellä, oon niin rjähtäny aina :D Hahah, olisit tökänny !

Anonyymi kirjoitti...

Onko noi hesen ruuat nukkamaton päällä? :D

Anonyymi kirjoitti...

kerrroo mitensaat pysyyyn painos tasasena? hyi kauhia oon lihonnu 5kg :<<< kesästä! :<<<

Ansku kirjoitti...

Anonyymi: On :p Ei tosiaan pahemmin ollu lautasia tai muuta rekvisiittaa niille

Anonyymi: Enhän mä saakkaan? :D Todellakaan!
Sun viidellä kilolla tuskin on mitään suurempaa merkitystä, jos paino pysyy normaalin rajoissa. :-)
Ällös huoli. Herkut vaan pois jokapäiväsestä ruokavaliosta ja sellasta hyvää kotiruokaa naamaan niin kyllä se siitä! Tietty karkkipäivä pitää olla aina :-) En mä muuta osaa tuohon sanoa.

Laura kirjoitti...

Niinpä, mä näin ne vasta ekaa kertaa sillon, ja just kerkesin tajuta et noi mä haluun ni viuhh, puikahdit mun ohi ja nappasit ne :D Noo, ehkä sulla on niille enemmän käyttöä :))

Ansku kirjoitti...

Laura: Ei hitto :D ! Aina jos nään jotain kiinnostavaa, niin hyökkään salamana, hahaa. Talvella ei kauheesti käyttöä löydy, mutta katotaan keväällä :)

Anonyymi kirjoitti...

mistäpäin oot muuttanut helsinkiin? :) vai ootko asunut siellä koko ikäsi?

Uino kirjoitti...

että mää osaan olla kaunis!! :D HUOM SARKASMI

Uino kirjoitti...

hei nyt kun mulla oikee nahkatakki niin pitää laittaa ne joku pn päälle niin voidaan haistella toistemme takkeja :)

Ansku kirjoitti...

Anonyymi: Oon muuttanut Nummelasta, joka on 45 km from hki! :-)

Uino: :D Mitä! Kyllähän sinä oletkin :--) Mutta siis aivan erityisesti Kaivarikuvassa.

Juu hyvä idea! Kylläkyllä. Nuuhh

Anonyymi kirjoitti...

joo aattelinkin, että oot ehkä nummelasta, kun sulla on fb:s aika monta nummelalaista kaverina. joskus mietin, et näytät tosi tutulta tai muistutat yhtä mun tuttua ja eilen huomasinkin, että ko. henkilö onkin sekä sun että mun kavereissa.:)

sulla on kiva blogi. =)

Hanna ja Anni kirjoitti...

ää vitsit en oo aikoihin käyny Kaivarin kanuunassa ! pitääkin tehdä reissu sinne syksyn kunniaksi. ihania löytöjä oot tehny :---)