tiistai 6. syyskuuta 2011

Dokaamassa :-D

Tuppiduppiduu! Tänään se tapahtui. Kävin Itiksessä toista kertaa eläissäni. :D Pyörittiin Uinon kanssa ihastelemassa pöllösormusta Lindexillä ja paitoja Hennesillä, kultaliikkeessä oli kivoja kelloja ja vessassa hienot peilit. Piti oikeen ottaa kuva. 8)

Zarassa oli taas nopeesti laskettuna 23 pakkosaada-itemiä. Kuulostaa siltä ettei hyvältä kuulosta. Mm punaset pöksyt ja musta laukku hopeisilla yksityiskohdilla olis saatava.

Ihan ensin Itikseen saavuttuani se hullu vei mut ryyppäämään! Piti maistella jotain uusia juomia ja antaa makuarviot niistä. Ensimmäinen oli hyvää (se nallekarkin tuoksuinen<3), mutta seuraavat kolme maistui lähinnä Lapin Kulta-tölkin pohjalla useemman tunnin lilluneelta pohjalimalta.
Kiitokseksi osallistumisesta Uino valitsi iselleen keksipaketin ja meikälle maistui karkit.
Sitten vielä Smoothielle! Nyt on kuulkaa syöty hyvin. Todistusaineistoa:

:D Namnam.

En itsekään tiedä miten onnistuin, mutta totta se on. En ostanut MITÄÄN! Siis jos smoothieta ei lasketa ja eihän sitä tietenkään oteta lukuun mukaan. :-) Olipas tämä nyt tylsä ja ruoka-aiheinen postaus, haha.
Taidan lopettaa tähän ja painua halailemaan kasvaintyynyäni (siinä on möykkyjä). Moikku!

-Ansku

Ps. Nyt tiedän mikä se ISOherkkyys ja valoaukko on. Eihän tässä kauaa mennykkään.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet ihana valloittava ja aito persoona !!

Ansku kirjoitti...

Tarkoitat varmaan tuota toista kuvissa esiintyvään henkilöä :-D

Uino kirjoitti...

äläs nyt vähettele itseäsi :D en ole! ja mun piti korjata.. zarassa oli vähintaan 24 pakko saada juttua <3

Ansku kirjoitti...

Hahaa :-D Zarajuttu on kyllä todella totta! Onko pakko olla kaikkea niin hienoa siellä aina. Ärsyttävää

Isabella | THE PILE OF STYLE kirjoitti...

Love this, you are creative :)
http://thepileofstyle.blogspot.com/ please visit me :*

diamond girl kirjoitti...

kiva päivä näyttää olleen! Zara on kyllä upea liike, sieltä vaan ei voi tyhjinkäsin lähteä koskaan :D

diamondgirl-janika.blogspot.com

Ansku kirjoitti...

Mutta mää tyttö lähin!

kinaolivia kirjoitti...

Noi smoothiet on ihanan näköset :D

Anonyymi kirjoitti...

Sähän oot niin ebayshoppaaja että kannattaa tilaa se pöllösormus sieltä. Halvimmat on buy it now-hinnalla abouttiarallaa 0.99$ ja jotai 4,5$ on varmaa 'kalleimmat'

Ansku kirjoitti...

Karoliina: ne oli ihania!

Anonyymi: Ei juma! Olipa hyvä idis 8) Kiitos vinkistä

liisa kirjoitti...

mitä oli nallekarkkijuoma, nyt kuulosti niin hyvältä että oli pakko kysyä :D

http://liisamarian.blogspot.com/

Ansku kirjoitti...

Hitsi mä en muista. Olisko se ollu Cuba tai sitten ei mitään sinne päinkään :D

Anonyymi kirjoitti...

ihania kuvia ja tosiaan siistit vessat! Yleensä sotkettu ja mieletön haju, ettei edes hiuksia pysty käydä tiiraamassa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, että kun itekkin kerkiäisin vain sluibailla kaupungilla ja juoda smoothieta pitkän shoppailu ringin jälkeen, muulloinki, kuin kesälomalla. Kokeet sun muut estää kaiken ! :(

Anonyymi kirjoitti...

itäkeskus <333