torstai 2. syyskuuta 2010

Wanted: uusi ripsiväri

Nyt iski valtava hinku ostaa uusi (vedenkestävä!)ripsiväri pitkäaikaisen suosikin tilalle. Vaihtoehtoja tuppaa olemaan aivan liikaa, mikä tietenkin vaikeuttaa valintaani. Yksi asia on kuitenkin selvä. Nimittäin se, ettei ripsarin hinta saa ylittää kahtakymmentä euroa. Ikinä en ole kalliimpiin merkkeihin koskenut, enkä koske! :D


Kukapa osaisi auttaa valinnassa paremmin, kuin GLOSSY! Jos ette ole tutustuneet kyseiseen sivustoon vielä, niin suosittelen ehdottomasti. Tuolta löytää mielettömän paljon kosmetiikka-arvosteluja. Lähes aina, kun olen hankkimassa uutta meikkiä, hoitoainetta tai vaikka puhdistusgeeliä, käyn glossyn sivuilla katsomassa, mitä muut ovat olleet tuotteista mieltä.


Gosh: Amazing length'n build


Glossyssä oli vain yksi arvostelu tästä. Käyttäjä kehui tuotteen maasta taivaisiin, joten luupavaltahan se kuulosti:


"Tämä ripsari pidensi ripsiäni huomattavasti, myöskin erotteli kiitettävästi. Talvella lumisateessa luottotuote, myöskin kesällä vesisateessa. Lähtee hyvin silmämeikinpoistoaineella. Plussaa myös edullisesta hinnasta, Sokoksella n. 10 euroa. Ainoa miinus, siitä että mascara hieman varisee päivän mittaan alaripsistä. Myös puteli on hieman tylsä. Muuten loistava hinta-laatu-suhteeltaan! "


Nivea: Extreme resist 


Arvostelut tästä vakuuttivat mut. Pysyy kuulemma todella hyvin, eikä meinaa lähteä edes vedenkestävän silmämeikin poistoaineella! Toisaalta noin erinomainen kestävyys on hyvä ominaisuus, mutta se, että tököttiä poistettaessa ripsiä joutuu hankaamaan ei tee tietenkään hyvää ripsille. 


Glossyn arvostelut:
"Tämä ripsari pidensi ripsiäni huomattavasti, myöskin erotteli kiitettävästi. Talvella lumisateessa luottotuote, myöskin kesällä vesisateessa. Lähtee hyvin silmämeikinpoistoaineella. Plussaa myös edullisesta hinnasta, Sokoksella n. 10 euroa. Ainoa miinus, siitä että mascara hieman varisee päivän mittaan alaripsistä. Myös puteli on hieman tylsä. Muuten loistava hinta-laatu-suhteeltaan! "


"Hyvää: Tavallista vedenkestävää ripsiväriä kestävämpi. Ei varise. Pysyy todellakin 24h tilanteessa kuin tilanteessa, kuten luvataankin. Väri levittyy tasaisesti ja tekee ripsistä tuuheammat ja pidemmät. Kiva, limen värinen pakkaus :)! Huonoa: Ei lähde täysin vedenkestävällä silmämeikinpoistoaineellakaan silmistä. Ja vaikka tämänKÄÄN ripsivärin ei pitäisi paakkuuntua, paakuilta ei kuitenkaan täysin säästytä.. "


Nivea: Eyeswideopen waterproof
Jopas Nivean ripsarit kuulostavat hyviltä. Pidentää, tuuheuttaa ja pitää taivutukset? Mahtavaa. Tosin tästäkin tuotteesta oli Glossyssä vain yksi arvostelu:


"Ihan mukava kesä ripsari rannalle. tuuheutaa ja pidentää. Ei nyt miksikään lemppariksi pääse mutta varmasti pysyy pussukassani kesän yli ainakin. Käytän tätä myös ns.alusmascarana mikä on minusta tosi hyvä idea, nimittäin vedenkestävä ripsiväri pitää taivutetut ripset kuosissa ja tämä sisältää myös hoitavia ainesosia joten vaikka olisi millainen ripsarikerros siinä päällä niin tämä siellä alla sitten vähän hoitaakin."


L'oreal Telescopic mascara
Tämä houkuttelisi jostain syystä ihan mielettömästi. Glossyssä kommentit olivat kuitenkin ristiriitaisia. Tuotteen toimivuus on luultavasti todella paljon harjan käyttötaidoista kiinni..


Glossy:
"Olen käyttänyt jo useamman vuoden, ehdoton suosikkini! Erottelee ja pidentää ripsiä huimasti, saa aikaan todelliset säihkysilmät. Lisäpisteet lähes täydellisestä paakuttomuudesta. Ostan jatkossakin."


"Minulla tästä vedenkestävä versio ja hieman kaksijakoiset tunteet... Ostin ripsivärin täällä esitettyjen kehujen perusteella ja petyin ehkä aavistuksen. Ripset kyllä saavat pituutta ja pysyvät taivutettuina hyvin, myös pysyvyys on erinomaista luokkaa, tuuheuttakin tulee yllättävästi. Jälki on kuitenkin hieman suttuista, olin odottanut parempaa erottelevuutta. Tai sitten en vain osaa käyttää eriskummalista harjaa, jossa lyhyitä kamparivistöjä hyvin harvakseltaan, helposti tulee levitettyä väriä harjan "tasaisella" piikittömällä puolella ja sillloin sotku on aikamoista! Tekee myös ripsistä melko tönköt. Mielestäni siis suurin puute tässä ripsivärissä vaikea harja, kaipaisin lisää kamparivejä ja pidempiä piikkejä tai sitten vain lisää käyttöharjoitusta :) ...täydellisen ripsivärin metsästys taitaa kuitenkin jatkua edelleen."


Siinä oli itseäni eniten kiinnostavat vaihtoehdot. Kommenttiboksiin saa laittaa ehdotuksia hyvistä ripsareista ja kertoa jos jokin ylläolevista on ollut täysi floppi ? :)


-Ansku

8 kommenttia:

tellu kirjoitti...

Mulla on tällä hetkellä käytössä MS CHIC:in Skunk lashes-ripsari, missä on kumiharja ja toimii kyl hyvin! Harmi vaan, etten oo niitä oikein missään enää nähnyt, bongasin sen Sokoksen alelta varmaan kuukausi sitten. Mutta sitä suosittelen, mikäli jostain sellaisen löydät =D

Ansku kirjoitti...

Aa ookei. :) kiitti vinkistä tellu :D

Meri kirjoitti...

fiberwig on mun ihan ehdoton suosikki.. toimii samalla systeemillä kun kanebo, eli lähtee lämpimällä vedellä.. glossyssa ei näköjään kyllä pärjännyt erityisen hyvin :D

Ansku kirjoitti...

Nicole: Hmm, täytyypä käydä kattomassa ne huonot(?:D) arvostelut ja koklailla kaupassa. Kiittikiit!

Marmu kirjoitti...

Mä melkein aina katon noita arvosteluja tuolta Glossystä ennen kuin mitään suurempia hankintoja teen. Usein se kyllä on niin, että se mikä on hyvä muille ei välttämättä ole sitä mulle. On noista arvioista silti ollut paljon hyötyä!

Itselläni on tällä hetkellä käytössä Lorealin Lash Architect ja olen siihen ollut tosi tyytyväinen. Ei vedä ripsiä tikkusuoriksi vaan saa ainakin mulla aikaan pitkät ja kaarevat ripset.

Ansku kirjoitti...

Jemma: Joo Glossy on hyvä kyllä, mutta ne arvostelutkin on niin ristiriitasia. Siis että jollain on toiminut ja toisella taas ei. Sen arvostelun alkuun pitäis aina selittää, että millaset ripset itsellä on ja sitten vasta kertoa, että miten on toiminu :) Tai niin jotkut tekeekin mutta siis joo :D

Kuulostaa hyvältä toi sun ehdotus, pistän korvan taakse :) Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

lorealin collagen ripsari on paras! itelläni ei oo vedenkestävää siitä et tiiä mut toi normi on iha loistava! muutenki pitkät ja kaarevat ripset miul mut tost tulee iha älyttömän söpöt ripset :D

Ansku kirjoitti...

Anonyymi: Söpöt ripset..Kuulostaa hyvältä! :D