keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kanuunapäivä

Mooi! Tulin hetki (jos hetki on 2h) sitten Kanuunasta, jossa käväsin kaverin kanssa. :> Ensin ei meinannut löytyä mitään, mutta yllättäin bongasin outojen vaatteiden seasta pitsimekon, josta kirppiskamu taisi vähän järkyttyä. Toinen ostos oli lehti, jonka artikkeleista en ymmärrä mitään. Fiksu ostos sekin siis. Niitä alempana ja nyt viikonlopun asua. Sovitaanko jooko niin, että toi "kupru" on mun paita eikä maha. (Piis uskokaa:D!)


Mitä tässä tapahtuu?

Niin ja ne tämänpäiväiset ostokset täsä näi:
Pitsimekko 2e, Femina 1e. Monki Magazine tunkeutui eilen meidän postiluukusta, eikä siinäkään ole mitään valittamista. Postista tuli myös viiksisormus (ensin kirjoitin vihkisormus :DD)  ja meikkailutarvikkeet ostin Anttilan alesta.

Unohdin esitellä viikonloppuna ostamani "hiustenkasvatusaineen", jota laitetaan hiusten pesun jälkeen päänahkaan. Täytyy myöntää, että en mä tähän oikeastaan usko, mutta ostin kun oli -40% alessa. Sarjan shampoo oli hairstoressa loppu, muuten olisin ostanut senkin!




Joky kyseli mun syömistottumuksista. Voin rehellisesti (ja ehkä vähän häpeillen) kertoa mun pannulla rätisevän tällä hetkellä pakastevihanneksia ja kebablihaa voin ja kerman kanssa. Että sellasta. :D Mitähän mulla vielä oli..

Ainiin hei! Suunniteltiin kaverin kanssa menevämme Valtteriin myymään joku kerta, kunhan keksitään keneltä saataisiin kyyti sinne. Ei meinaan ole kovin siistiä kantaa kahden kuution vaatemäärää yhdessä isossa hajoamispisteessä olevassa jätesäkissä sporaan. En ole sitä kokeillu, enkä halua kokeilla tulevaisuudessakaan. Pitäisi varmaan olla avarakatseisempi eikä olla tämmönen jäykkis, jotta saataisiin joskus se säkki pois nurkista. (Lotta: Kysy kyytiä joltain!)

Huuto.netissä huutaneille tiedoksi sellasta, että ehdin lähettää kamat vasta perjantaina! Oon sori, koska tiedän että moni venailee kenkiään ja muuta malttamattomina (minä ainaki tekisin niin). Mun oli tarkoitus tehdä tavaroiden postittaminen eilen, mutta koska pään sisällä tuntui olevan pieniä miehiä tekemässä louhosta en siihen kyennyt. Täksi päiväksi oli sovittu kirppiskierros ja huomenna nään Uinoa, jee!
Perjantai-ilta on vapaa joten siinähän se menee mukavasti, tavaroita pakatessa roudatessa niitä postiin.
Enhän mä mitään muuta olisi halunnutkaan tehdä. :D


Terveisin avaroiden pakkailua innolla odottava Ansku

19 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

äää mä unohin sen laukun, muistin sen joku muutama minsa sen jälkee ku se kohde oli ehtiny jo sulkeutuu :''((

Ansku kirjoitti...

No voihan sanonko mikä! Pökäle. HÖH

Anonyymi kirjoitti...

oikeesti jos sul ois kokosarja eli se shampoo, hoitoaine ja toi seerumi. nii se kyl oikeesti auttaa, mut ei se ihmeitä tee:D

Uino kirjoitti...

sulla pikkuhaaste mmun blogis ;)

Oona kirjoitti...

ihanat kengät <3 ;)

Anni kirjoitti...

Ja mä luin, että vihkisormus ja mietin, että kuka tilaa netistä vihkisormuksen! :D Onneksi luin sulkujen sisällön ja valaistuin :D

Melinda kirjoitti...

aa tosi hauska sormus :-)

Ansku kirjoitti...

Minna: Ihan tosi? Pitänee koklaa!

Uino: Oujeee ;p

thewhiteshirtgrl: Kiitti! :>

Anni: Juu enkä oo ihan varma haluanko tollasta viiksisormusta kihlasormukseksi !

Melinda: Kiitoski :-)

Anna kirjoitti...

Tajuttoman hiano toi "vihkisormus".;D♥

Anonyymi kirjoitti...

wow ihanat kengät! mistä noi on? :) ja mahtaakoha olla vielä myynnissä?

Anonyymi kirjoitti...

mistä noi mokkasiini korkkarit on ostettu? meinaa aika kivan näköset

Anonyymi kirjoitti...

kenen kanssa olit kirppiksellä? poikaystävän varmaankin..?

janitaem kirjoitti...

mä taas LUIN ekana että vihkisormu :-D kauniina oot ollu taas ja ihanat kengät !

kinaolivia kirjoitti...

Ää, ihanat kengät ! <3 :D

Ansku kirjoitti...

Anna: Hah, kiitos! :-)

Anonyymi: Noi on tooosi vanhat, Nellystä! Ei valitettavasti varmaan enää ole noita paitsi kirppareilla voi löytyä jos omaa hyvän tuurin. :p

Anonyymi: Noi on Nellystä kaaauan aikaa sitten ostettu :)

Anonyymi: Hmm. Sano jooko ettet kysynyt tosissaan? :--D Oot näköjään lukenut aika hyvin, meinaan se lukee tossa ihan alussa? Ellei koneesi sensuroinut juuri sitä kohtaa jostain syystä :p

janitem: Ihana kiitti! :> Haha juu, naimisiinhan tässä ollaan menossa ton kanssa

karoliina: Khii, kiitti! :-)

Vilma kirjoitti...

toi kello on kiva! mä käytän sitä herätyskellona ja oon pikkuhiljaan alkanu tottuu siihen räminään ku se herättää:D ja siisti toi viiksisormus!

Anonyymi kirjoitti...

mistä tilasit ton viiksisormuksen ja paljon makso? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ei, mun on pakko lopettaa nyt näitten blogien stalkkaaminen! Haluun entistä enemmän vaa shoppailee ja ostaa vaatteita. Ja mikä pahinta, surffaan näissä tosi kaua.

- Hyvästi Anonoymss :D

Maria kirjoitti...

ihana sormus ! :)

cloudbusted.blogspot.com