torstai 14. lokakuuta 2010

Väsy meininki

No voi perhana. Pieni varoituksen sana tähän alkuun. Tämän postauksen kuvat on niin kökköjä, että mua melkein hävettää. Huom, melkein. En kattokaas häpee kovin helposti. : D
Kävin tänään kaupoilla sovittamassa raitapaitaa, kunnes kassalle kävellessäni muistin, että eihän mulla ole rahaa mukana. Hyvä minä! Onneksi kauppareissusta oli sentään jotain hyötyä, kuten jumalaiset asukuvat.


Paita on tosiaan tummansininen ja laukku tummanvihreä. En vaan onnistunut ikuistamaan värejä kameralla.
On muuten äärimmäisen kivaa, kun joutuu sanoin kuvailemaan kuvassa näkyvät jutut.. Se kertoo jo jotain kuvien laadusta, ehh. :-D

Viime päivinä kirppareilta on tarttunut mukaan sitä, tätä, tota ja tuota ja kaikkea muuta (turhaa!).
Ylläoleva kyhäelmä on siis mahtava pontso eli poncho. Tiiättekö sen Maikki ja mahtava Pontso ohjelman? Mä oon ainakin luullu, että kaikki 20-vuotiaat kattoo sitä?! Toivottavasti kaikki huomas meidän kauniin mankan, mikä pääsi myös kuvaan..Upea, eikö olekin! : D
Mummolaukku, josta en edes tykkää. Nappiostos siis!
Neuleen löysin tänään:>

Soppailun lisäksi olen
Okei. Mä heitin tosta pari purkkia menemään, mutta pöydällä /pallilla (:D) on vieläkin ruuhkaa. Ja jos totta puhutaan, niin noi purkit kuuluisi koreihin, mut onneks puhutaan palturia nyt.

Aika perus-setti siis! Nyt alan odottelemaan Teemua töistä ja sit nuksumaan. Ötyjää :>!

8 kommenttia:

Womppis kirjoitti...

VOI JUUKELIS PUUKELIS!

Kiva pontso. :)

Ansku kirjoitti...

On muuten oikein oiva sanonta tuo!

Pontso kiittää.:>

damtidam kirjoitti...

Oi toi on tosi kiva toi valkomustapallopaita! Täyttä rakkautta <3 :))

Ansku kirjoitti...

Jee kiitos! Se on aika HUGE, niin pakko pitää tota naruvyötä sen kanssa : >

Iina kirjoitti...

Wouu miten kivoja vaatteita! Ihastuin erityisesti tohon tokan kuvan paitaan :) Ihan mielettömän ihana! Mistä se on?

Ansku kirjoitti...

Jeeu, toi on oikeesti aika kiva joo ja kivempi miltä näyttää näissä kuvissa : D Se on mahtilöytö kirpparilta!

satu kirjoitti...

ksihii, mä taas tykkään tosta mummolaukusta! :D mulla on itseasiassa aika samanlainen mutta iso satchel-mallinen
-satu

hyvinkulutettupaiva.blogspot.com

Ansku kirjoitti...

Niin se on kiva, mutta mun mielestä sopii kesään jotenkin paremmin. :) En osaa käyttää tuota talvella :D