keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Jäätävää settiä

Siis voi hemmetti. Tulin juuri mummoa metsästämästä. Se siis oli tulossa meille, mutta eksyi matkalla. Voi mummoa. Nyt se on kuitenkin turvallisesti täällä ja kohta me heitetään se AUTOLLA kotiin, niin eipähän enää eksyile. :)

Viimepävien kuvia tähän väliin
Kävin kirpparilla ja lähdin sielä hajuveden ja meikinpohjustusaineen kera
Teemu osti nääin hienot PRILLIT Sellon Ninjasta 8)
Ei hätää, ruoka on osa elämääni edelleen
Yritin yhtenä päivänä ottaa selvää kamerastani, mutta päädyin tekemään joulukortteja
ja bongailemaan ihania kuvia Trendistä.
Sitä on tullu heiluttua milloin missäkin
Ja syötyä ihan mitä sattuu. Kuulostipa activiamainokselta? :D
Katsottiin tuo alempi, mutta olis pitäny ottaa Turtlesit! Toi 101 naista oli huano!
 
Me käytiin siis eilen Pitskussa ja asuntoesittelyssä Helsingissä.
Se kämppä oli karmea! Okeiokei, itse kämpässä ei ollut suurempia vikoja, mutta kaikki muu. Ensinnäkin se talonmies näytti siltä, kuin olisi juuri tappanut jonkun. Ihan oikeesti! Sen silmät oli pelottavat.

Talonmiestähän tarvittiin selvittämään sitä, että kuka on tunkenut tavaransa luvatta vuokrakohteen ullakkovarasto-paikalle. Siis se häkki tai "koppi", joka olisi tullut meille, olikin täynnä jonkun muun, kuin asunnon omistajan avaroita.
Mainio ensivaikutelma!
Ja kun mentiin katsomaan tulevaan autopaikkaa vuokraaja tokaisi "aijjahas, joku on sitten parkkeerannut tähän.." Sen siis olisi PITÄNYT olla vapaa, mutta joku Martikaisen Urpo oli sitten kokenut pakottavaa tarvetta tunkea autonsa siihen.
Että joo. Ei napannu! : D

Nyt pitäis lähteä tuota mummoa heittämään.

PEEÄS. HALUAN LAPINKOIRAN
-Ansku

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kivaa ku lisäät näin paljon kuvia aina :') ku yleensä tyypit laittaa vaa pari kuvaa mutta sä teet mukavan poikkeuksen

Ansku kirjoitti...

Kiva jos maistuu! : D Kiitos. :)

Lotta kirjoitti...

Meilläki oli ennen tuo ongelma, että joku jätti meidän autopaikalle auton kun pidettiin yleensä autoa autotallissa ja ulkopaikka on talvisin tyhjä mutta pari vihaista huomautusta kirjallisesti ja suullisesti niin eipä oo meidän paikkaa enää viety. :D

Riikka kirjoitti...

Hehhee, luulin jo että mummo on pahemminkin eksynyt jonnekin :D

Mun alkoi tekee mieli karkkia..

Ansku kirjoitti...

Lotta: Nonii hyvä! Ärsyttää tollaset paikkavarkaat :D

Riikka: Ei onneks. : D No nii munkin!

Lola`s clothes kirjoitti...

You look very nice!
Kisses from Poland

Ansku kirjoitti...

Oh thanks :)

satu kirjoitti...

tosi hyvännäköinen asu !
laukku & sateenvarjo ihan parhaita ^^

satu/


hyvinkulutettupaiva.blogspot.com

Ansku kirjoitti...

Voi kiitos :-)