tiistai 8. helmikuuta 2011

Repomies, kunnon mies!

Huhh ja moikka!  Täällä sitä lojutaan muhkuisella parketilla rikkinäiset sukkahousut jalassa, tukka sekasin ja meikit levinneenä. Naamasta saattaa löytyä epämääräisten meikkien lisäksi sokerittomia karkkeja, jotka maistuu yllättävän.. no maistuvilta! Tämä se on kuulkaa elämätä.

Juttuhan meni niin, että tunti sitten muhun iski jäätävä karkin himo, joten juoksin niin kovaa kuin lähtee lähikauppaan, joka muuten on tuossa tien toisella puolella.
Siinä matkalla hajosivat muuten pöksytkin, tai niin mä uskottelen itselleni.. En halua myöntää kulkeneeni koko päivän rikkinäisissä vaatteissa. Kukapa haluaisi?! Asiaa voi miettiä jokainen omalla tahollaan. :D

Nyt niistä reikäsistä sukkahousuista edes vähän edustavampaan hengailu - asuun:

Kvaak kvaak
Laukun kanssa moshaus on ihan ok
Eipä ollu hääppösiä kuvia, lettikin kuin jonkun elukan pesä ja muutenkin päin persettä.
Eipä välitetä siitä, vaan keskitytään vaikka uuteen persikkaiseen neuleeseen, jonka hain viikonloppuna Hennesistä. Mun pitää saada tuollanen joka värissä, tykkään siitä niin lujaa!

 Otsikko tulee Pasilan jaksosta, joka tuubetin äsken.<3 Kun en muutakaan keksinyt. Nyt jatkan seuraavaan jaksoon ja alan odottelemaan mun ihkupeibeä iltavuorosta kotiin. Täällä on sille ruokakin valmiina, olis paree olla kiitollinen siitä, hah. 

Se olis nyt hyvät unet kaikille, nährään huomenna!

-Ansku

14 kommenttia:

maria kirjoitti...

oon niin kateellinen tollaisista pitkistä ja noin silkkisen näköisistä hiuksista! upeat on :) kiva blogi sulla muutenkin :_))

http://www.pieceofmaria.blogspot.com/

Ansku kirjoitti...

Kiitos kovasti :) Noi on kyllä pidennykset, ja jos pääsisit hipelöimään niitä, voisit olla eri mieltä tosta silkkisyydestä. ; D

Susan kirjoitti...

your outfit is amazing! :)

Indie kid kirjoitti...

You've got beautiful hair (and shoes) :)

Anonyymi kirjoitti...

AnsQ-rakas, oot mun yks ihana, mutta pakko mainita samasta asiasta ku sulle on ennenki huomautettu. Keskity pliis tuohon oikeinkirjotukseen, koska se oikeesti härittee lukunautintoa. :D

PS Onko noi Hennesin kengät hyvät jalkaan? Mulle itelle tulos samanlaiset (ollu muuten tulos varmaa jo sen 2kk..... :D) ja osotan niitä ku kuuta nousevaa. Pelkään vaa, et ne on jokku kivikovat :(

Ansku kirjoitti...

Anonyymi: Mutku mie en ossooo! Enkä oikein ymmärrä mitä oikeinkirjoituksella tarkoitetaan? Siis esim. yhdyssanavirheitä, sitä, että saatan "kirjottaa", enkä kirjoIttaa vai sitä, että lukihäiriöstä tuleekin vahingossa lukihärö? :D Haha. Sitä oon miettinyt! Siis että miten pitäis kirjottaa. Täydelllisellä kirjakielellä en ikipäivänä osaisi juttujani rustata, mutta täytyy myöntää, että tämän kirjotustavan oon itse valinnut ja osaan sitä kyllä "paremmaksi" muuttaa, joskaan en täydelliseksi, kuten sanoinkin jo! :p

Joo ne on kyllä aika kovat! Ei ainakaan mun jalkaan mitenkään satu tai tunnu muutenkaan ikävältä, oudolta ehkä vähän! Ja ulkopohjat on saatanan liukkaat(!). Eli sopivat paremmin kevääseen ja sulaneille kaduille. :)

Kiitti kommentista! <3

Karoliina kirjoitti...

Ootpas muuten tosi nätti ja ihana asu!! ..jään seuraileen :)

Ansku kirjoitti...

Voi ihana kiitos. :)

Rigid Goddess kirjoitti...

love your booties :) camel color, perfect !!

xx

http://rigidgoddess.blogspot.com/

Ansku kirjoitti...

Thank you veeery much :>!

Emmi kirjoitti...

Siis en voi muutaku ihailla tätä asukokonaisuutta, tykkään tosi paljon ! :) etenki noi shortsit!! En tajuu ku mistään ei tunnu löytyvän korkeevyötäröisiä shortseja tai sit etin vaa aina väärinä aikoina ! :D

Ansku kirjoitti...

Aijjaa heh, kiitos kovasti! :) Noi on tosi vanhat!

Anonyymi kirjoitti...

your style is fantastic. I'm a new follower. :) Hope you'll visit my blog too. Greets from Warsaw!

Ansku kirjoitti...

kingaa: Thank you very much.<3 And you are so cute! :)